perjantai 31. joulukuuta 2010

Hyvää Uutta vuotta 2011



sain tämän  Dimensionin Gold Collectionin  "Candy Cane Santan" Maijalta ja Pirkolta syksyllä synttärilahjaa. Olin himiöinyt tätä mallia jo jonkin aikaa mutta en ollut malttanut tilata sitä ja sitten se putkahti lahjapaketista mulle. Voi sitä riemua. No yhtänopeaa se ei tule valmiiksi mitä sen paketista revin varsinkaan kun tammikuu koittaa ja muut riemut alkavat. Siis siirretään tämäkin lisäksi niiden tulevan 15 keskeneräisen joukkoon..???

3 kommenttia:

  1. Täällä päin kai sanotaan, että iniöidä, kun oikein tekee mieli jotain. Ihan uusia sanoja minulle, kun en ole täältä lähtöisin. Mukava törmätä noihin murresanoihin ja joskus kai mieskin on ollut ihan pihalla, että mitä minä oikein meinaan =)

    Tosi kiva malli tuo. Olen nähnyt valmiina tuon erään vaasalaisen käsityöliikkeen seinällä ja tosi hienolta näytti. Melkein teki mieli tehdä se itsekin.

    Monet mallit näyttävätkin luonnossa vielä upeammilta kuin kuvaruudulla tai kuvastossa. Jopa se Perminin viikinkiuketsu, joka taisi muutama vuosi sitten olla Margarethan -kuvaston kannessa. Ihan hirveähän se siinä kuvastossa oli, mutta näin sen bergeniläisen ristipistokaupan ikkunassa ja sekin näytti niin hienolta että MELKEIN ostin. Tai no, jos sieltä ei mitään muuta matkamuistoristipistotyötä olisi löytynyt niin olisin varmaan ostanut sen, mutta onneksi niitä muita matkamuistoja löytyi... =)

    Mihinkähän keskeneräisten töiden suohon sitä huomenna sotkeutuukaan... ja sitten kun pitäisi kaikkien osallistujien edistymistä käydä kurkkimassa vielä lisäksi =) Pisteliästä uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Täällä meillä on myös tuttu tuo himiöidä sana :-)

    Siis wau, tuo on niiiiin ihana malli. Oon kans tainnu nähdä saman valmiin työn kuin Virpi. Ja kyllä vaan oli upea valmiina.

    Mukavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Ihana joulupukkimalli ja jo oikein hyvällä mallilla. Kyllä se valmistuu niiden 15 muunkin kanssa :)

    VastaaPoista