Helmiina oli taiteillut kortin ja kymmenkunta rannekorua, tykkään rannekoruista:. Nuorimmaisin oli tehnyt koulussa helmistä perhosen, oli kuulemma ollut kova töinen. Uskon sen, en osaisi ainakaan itse tehdä samanlaista.
vanhin tytär oli hankkinut Kunnaksen peltirasian (tykkään rasioista) ja essuhan kertoi sitten minusta kaiken. No kumminkin kertoi nätisti ehkä minä nalkutan joskus, jonkun verran, tarvittaessa, selveentääkseni asioiden kulkua......
Isommat pojat kuittasivat päivän onnitteluilla, ei jää turhaa roonaa lojumaan.
Loppujen lopuksi äiti oli päivään tyytyväinen, kaikki lapset tuli nähtyä ja vävykokelaskin kahviteltua...:)
Mieheni tuumaa aina,että meillähän on äitienpäivä joka päivä. Ei siis tullut kakkua ja teetä sänkyyn eikä laulua...siis ihan tuttu äitienpäivä :)
maanantai 9. toukokuuta 2011
lauantai 7. toukokuuta 2011
lahjoja Maijalta
Näin hienon saksikoristeen Maija oli tehnyt minulle. aivan ihania ruusuja ja muita kaunistuksia. Helmiäkin koko reunus täynnä. Itse en ole saanut aikaiseksi ainoatakaan saksikoristetta, mutta Maija on pitänyt kiitettävästi huolen, että minulla saksikoristeet riittää. . No, eihän se Maijalta lahjominen tähän loppunut, sain vielä
UPS! kuva tais tulla ylösalaisin, mutta niskajumppaa tekee hyvää kaikille pistelijöille :)
Siis Lanarten ruusumallin tarvikkeineen kaikkineen. Niin että näin hyvä ystävä minulla on. tämä malli näyttää tosi houkuttelevalta tämän hetkisen tympelyksen keskellä. Ufosta puuttuu n. 1800 pistoa niin olisi puolet tehty =(
Kuvasin vanhat pääsiäisliinat ennenkuin kerään ne pois
ylemmästä ankkaliinasta tykkään tosi paljon, mutta alempi liina krookuksineen ja narsisseineen näyttää vähän tummalta.
kuvasin samalla keittiön kapan jonka tein viime kesänä keskimmäisen lapsemme rippijuhliin. Väri ei erotu ollenkaan, pitäsi olla kellanruskeanoranssin sekoitusta siis aika värikäs ja tuossa näyttää harmaalta.
tässäpä kaikki tällä kertaa ja lähdenkin sauvakävelylle, sää on mitä aurinkoisin vaikka vähän tuuleekin.
aurinkoista päivän jatkoa kaikille ja menkäähän välissä ulos niin jaksaa pistellä taas =)

sunnuntai 1. toukokuuta 2011
ufo jatkuu...
tähän asti on päästy, mutta ei voi sanoa että olisi ollut hauskaa. Yhtä tuskaa. Muutama kymmenen pistoa voi mennä hauskasti, mutta sitten taas tökkii. Tämän ruudutetun alueen kun sais tehtyä niin puolet olis valmiina. Jos tästä ei tule asiallista niin viimeistellään se vaikka joksikin nyssäkäksi. Käy pian niin kuin sadussa hiiri kissalle räätälinä takista tulikin vain tuluskukkaro (olikohan se niin??).
No on mulla teille paljon hauskempiakin kuvia, nimittäin kissanpoikamme ovat kasvaneet...
Maitohan on aina yhtä valokuvauksellinen..
Tikruhan se siinä paljon vilkkaampi yksilö
Ja sitten pientä halailua
Ja sitten nuorempi kaksikko Pörrö (musta) ja Marenki (harmaa). Nämäkkin ovat jo kasvaneet ja vauhti lisääntyy päivä päivältä.
Tässä jonkinlaista ryhmäkuvaa. Yksityiskuvaa pienistä ei onnistunut saamaan sen verran vauhti oli päällä. Emokissa Mirri taitaa tälläkin hetkellä olla ulkona pyydystämässä hiiriä pennuilleen. Tupaan asti hiiriä ei ole tuotu, on sen verran mulla ja Mirrillä eriävät mielipiteet asiasta. Vähän kun ilmat lämpenisivät niin pienimmät voisi laittaa ulos hiiripaistille. Hyväähän Mirri tarkoittaa, mutta en oikein lämpiä ajatukselle, että päästäisin hiiren vasiten tupaan. Voihan niitä olla sisällä tietämättänikin, mutta se onkin jo eri asia. Niin ja Pirkko valaisi vielä minua, että se hiiri ei välttämättä olisi edes ihan kuollut vaan voisi ehkä vielä liikkua, että pennut voisi harjoitella kiinniottamista. Niin että sillai
Tsemppiä kaikille pistelyihin ja taidanpa lähteä itsekkin työni pariin. HYVÄÄ VAPPUA kaikille tasapuolisesti ja kiitos kommenteista ja kannustuksista =)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)