sunnuntai 1. toukokuuta 2011

ufo jatkuu...


tähän asti on päästy, mutta ei voi sanoa että olisi ollut hauskaa. Yhtä tuskaa. Muutama kymmenen pistoa voi mennä hauskasti, mutta sitten taas tökkii. Tämän ruudutetun alueen kun sais tehtyä niin puolet olis valmiina. Jos tästä ei tule asiallista niin viimeistellään se vaikka joksikin nyssäkäksi. Käy pian niin kuin sadussa hiiri kissalle räätälinä takista tulikin vain tuluskukkaro (olikohan se niin??).
No on mulla teille paljon hauskempiakin kuvia, nimittäin kissanpoikamme ovat kasvaneet...
Maitohan on aina yhtä valokuvauksellinen..
Tikruhan se siinä paljon vilkkaampi yksilö
Ja sitten pientä halailua
Ja sitten nuorempi kaksikko Pörrö (musta) ja Marenki (harmaa). Nämäkkin ovat jo kasvaneet ja vauhti lisääntyy päivä päivältä.
Tässä jonkinlaista ryhmäkuvaa. Yksityiskuvaa pienistä ei onnistunut saamaan sen verran vauhti oli päällä. Emokissa Mirri taitaa tälläkin hetkellä olla ulkona pyydystämässä hiiriä pennuilleen. Tupaan asti hiiriä ei ole tuotu, on sen verran mulla ja Mirrillä eriävät mielipiteet asiasta. Vähän kun ilmat lämpenisivät niin pienimmät voisi laittaa ulos hiiripaistille. Hyväähän Mirri tarkoittaa, mutta en oikein lämpiä ajatukselle, että päästäisin hiiren vasiten tupaan. Voihan niitä olla sisällä tietämättänikin, mutta se onkin jo eri asia. Niin ja Pirkko valaisi vielä minua, että se hiiri ei välttämättä olisi edes ihan kuollut vaan voisi ehkä vielä liikkua, että pennut voisi harjoitella kiinniottamista. Niin että sillai

Tsemppiä kaikille pistelyihin ja taidanpa lähteä itsekkin työni pariin. HYVÄÄ VAPPUA kaikille tasapuolisesti ja kiitos kommenteista ja kannustuksista =)

7 kommenttia:

  1. Hei,
    ja kiitos kommenteista blogissani :)
    On aina mukavaa kun ystävät käy "kylässä".

    Olin oikein odottanut että koska laitat tänne päivitystä tuosta sini-liila sävyisestä maisemasta.
    - ihan uskomattoman pientä ja tarkkaa työtä olet taas tehnyt ja vielä 18 ct aidalle :) :)

    Kissa-lapset on kasvaneet kovasti ,
    miten suloisia ja varmasti jokainen kisu paljastuu vielä kasvaessaan enemman ja enemman omaksi persoonakseen :)

    Juu,ei oo kiva jos kissat kantaa sisään tuoretta lihaa
    -
    Rakas ihana unohtumaton
    kollipoika Kimalaja oli oikein erikoistunut saalistamiseen ,
    mulle tuotiin lahjaksi mm.hiiriä ,muutama oikein lihava rasvainen myyrä,päästäisiä,puolikas orava (YÖÖÖÖÖKK!!!)
    ja puolikas sisilisko.
    nami,nami,namii!!!! :D

    VastaaPoista
  2. On sinulla kyllä työlään näköinen pistely tekeillä, mutta lopputulos varmasti vaivan arvoinen! :)

    Ihania kissanpentuja sinulla! :) Minäkin muistan, kun lapsuudenkodissani kissaemo kantoi kerran myyrän sisälle olohuoneeseen pennulleen... ei ollut äiti kotona, niin en tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä siinä tilanteessa. Hyviä myyräkissoja niistä sen kissan pennuista kyllä tulikin!

    Niin ja kiitos blogini kommenteissa huolehtimisestasi, että nukunko minä ollenkaan. ;) Itseasiassa olen huhtikuussa nukkunut varmasti enemmän kuin aikoihin... yöunille käynyt aiemmin kuin tavallisesti ja vielä päivänokosetkin ovat melkein joka päivä maistuneet. Mistä lie tätä väsymystä riittää, ja sairasteluakin on ollut. En vain ole viitsinyt niistä kauheasti blogissani mainostaa, mutta siinä yksi blogihiljaisuuden syitä, kun on vain niin kovasti väsyttänyt, ettei ole jaksanut kirjoitella. Käsitöitä sen sijaan on valmistunut siksi nopeaa, että on ollut paksua lankaa, ja pylväillä virkkaaminen on tunnetusti hyvin nopea tapa saada valmista aikaan. :) Yksi viime kuussa valmistunut mekko oli aloitettu jo aiemmin, ei siitä jäänyt juuri paljoakaan viime kuun puolelle tehtäväksi, mutta siihen upposi kuitenkin melkein puolet viime kuun langankulutuksesta. Ristipistojen kanssa olen yrittänyt ottaa tavakseni pistellä joka ilta kymppiuutisten ajan ja sen jälkeen ainakin sen verran, että saan meneillään olevan langan loppuun, mutta nyt en ole yli viikkoon pistellyt, kun edellisen työn valmistuminen vei vissiin kaikki pistelyvoimat. ;) Pitäisi taas ottaa tavaksi, kunhan saan nyt tuon vähän kiireellisenä työn alla olevan äitienpäivälahjan valmiiksi.

    Mukavaa keväänjatkoa, ja poikkeahan taas kommentoimassa! :)

    VastaaPoista
  3. Upealta näyttää tuo työsi jo nyt. Voisiko sitä pistellä aina sen verran, että alkaa tosissaan tökkiä ja sitten kaivaa jonkin kivemman työn vaihteeksi ja kun on sen kanssa taas rentoutunut niin tehdä tätä haastavampaa? =D Hyvä täältä neuvoa, kun itte menee ihan sekaisin, kun on liikaa aloitettuja =D Että aloita vaan lisää! =D

    Minä olisin kyllä iloinen tuollaisesta myyrä/hiirikissasta, mutta kun ei voi noiden allergikkojen takia pitää... Tosi suloisia karvapalloja =D

    VastaaPoista
  4. Oletpa hyvin edistynyt ufosi kanssa!

    Voi kuinka suloisia kissanpentuja! Tässähän ihan alkaa muistelemaan vanhoja hyviä aikoja, jolloin joka kesä etsimme serkun kanssa kissanpentuja mummolan navetasta :-)

    VastaaPoista
  5. Voi ei, tuon pistelyllä saat kyllä hatunnostoja täältä suunnalta. Mutta hienosti edistyy, eli tsemppiä vaan!

    Kisut ovat söpöt :)

    VastaaPoista
  6. Huh huh, on sinulla urakka työn alla! Ja niin ihania kisuja. Minullahan on krooninen kissinpentukuume... Tosin Pikseli on törppöillyt niin paljon, että se on vähän hillinnyt :) Ja tietysti oikea vauva myös :)

    Kysyit blogissani kankaista. Onhan ne kankaat kalliita... Mutta kun ne on niin nättejä! Itse ostan aika paljon Metsolasta, Oulussa kun asumme. Siellä kankaiden metrihinta on siinä 20e:n paremmalla puolella... Se traktorikangas oli kyllä vähän halvempi ja laskeskelin, että lapsen t-paidalle tulisi hintaa n. 7e. Saahan niitä henkkamaukkoja halvemmalla, mutta noita uusretroja ei. Metsolalla on myös nettiliike, Lasten metsola.

    Ei minulla ole tasosaumuria, vaan äidin vanha 4-lankasaumuri ja oma ompelukone. Kaksoisneulalla saa siistit kanttaukset ULOSpäin ;)

    VastaaPoista
  7. Oi tuossa riittää varmaan vielä vähän pisteltävää, tsemppiä!

    Ihania kissakuvia, voi että ne on söpöjä kaikki!!

    VastaaPoista